Julkaisut
Saurus: Neon Saurus [2009]
Monipuolisuus ja omaperäisyys säilyvät bändin soundin tunnusmerkkeinä uudellakin levyllä ja luvassa on mielenkiintoinen ja värikäs matka musiikin syövereihin.
Edellämainituista ominaisuuksista hyvinä esimerkkeinä toimivat parilla suomalaisella hiphop-kokoelmalla aiemmin julkaistu ”Son hyvyyttä”, levyn ensimmäinen singlelohkaisu ja runsaasti radiosoittoa saanut ”Uuteen maailmaan” sekä mm. orgaanisempaa Saurus-soundia ja luonnonmullistuksista kertovaa lyriikkaa esittelevä toinen sinkkulohkaisu ”Luonnonvoima”. Kyseiset biisit ovat vain otteita jäljittelemätöntä hiphoppia sisältävältä monipuoliselta levyltä, mutta niiden futuristinen, melodinen ja menevä henki kuvaavat hyvin tulevaa julkaisua, jolla liikutaan mm. avaruus- ja tulevaisuusmaisemissa.
Vierailijoina levyllä on mm. mamme kärkiräppäreitä HZÄ:stä Majakkaan.
Kappaleet
- Huuda
- Saurusoundii
- Shokkii
- Luonnonvoima
- Tältä planeetalta
- Steet sen
- Son hyvyyttä (mukana HZÄ)
- Uuteen maailmaan
- Ranteet yhteen (mukana Majakka)
- Aina (mukana Sara Sayed)
- Tartu kii (aika rientää) (mukana Loost Koos)
- Suuri räpsota (mukana Pyhimys)
- Mun avaruusalus
- Viimeiseen rantaan